Myös Venäjän hyökkäyksen jälkeen: rauha on ainoa vaihtoehto

(Julkaistu alun perin saksaksi: Wiener Zeitung, 26. helmikuuta 2022.)

Kirjailija: Werner Wintersteiner*

1Me rauhantutkijat olimme väärässä. Ajattelimme, että Putin halusi turvata pysyvästi kapinallisten miehittämät alueet Itä-Ukrainassa ja kenties liittää ne virallisesti uhkailuin ja sotahuudoihin. Ilmeisesti hän kuitenkin haluaa enemmän. Hän kiistää Ukrainan oikeuden olla itsenäinen valtio ja kutsuu sotilaallista hyökkäystä maan demilitarisoimiseksi ja denatsifioimiseksi, eli hän haluaa tuhota koko sotilaallisen infrastruktuurin ja kaataa hallituksen.

2Länsimainen rauhanliike on varoittanut Ukrainan kriisin tuhoisasta sotalogiikasta ja huomauttanut, että myös lännellä on osansa kärjistymisessä. Se on kuitenkin luultavasti keskittynyt liikaa oman puolensa virheisiin, varsinkin Naton massiiviseen laajentumiseen vuoden 1989 jälkeen, joka rikkoi tosiasiassa hajoavalle Neuvostoliitolle antaman lupauksen ja joka Venäjän on täytynyt nähdä uhkana. Selvittelemättä ajattelimme, että jos tämä politiikka korjataan, Venäjä olisi tyytyväinen ja jännitteet helpottavat. Myös Ukrainan puolueettomuuden perusteltu vaatimus perustui tähän ajattelutapaan, mutta länsimainen politiikka ei koskaan ottanut sitä vastaan. Ilmeisesti tämäkin päättelymme oli vain osittain oikea. Nyt on tehtävä johtopäätös: Putinilla olisi silloin ollut yksi oleellinen tekosyy hyökkäykselleen, mutta ei ole mitenkään varmaa, ettei hyökkäystä olisi perusteltu muilla perusteilla.

3Näyttää siltä, ​​että shakinpelaaja Putin olisi löytänyt aukon vihollisen puolustuksesta, jota hän käytti jääkylmästi hyväkseen. Hän tiesi, ettei kukaan puolustaisi Ukrainaa sotilaallisesti, ja hän tiesi Krimin liittämisen jälkeisten pakotteiden suhteellisen tehottomuuden. Joten poliittinen realismi selittävänä mallina osoittaa valitettavasti arvonsa, ainakin ensi silmäyksellä ja jos tarkastellaan konfliktia lyhyellä aikavälillä. Siitä huolimatta konfliktilla on useita ulottuvuuksia, eikä sitä voida pelkistää shakkipeliksi.

4On hämmästyttävää, kuinka vähän tiedotusvälineet ja poliittiset asiantuntijat ovat sisällyttäneet historiallista ulottuvuutta, etenkään toisen maailmansodan tapahtumia ja välitöntä sodanjälkeistä aikaa Neuvostoliiton ja Ukrainan UPA:n (1943-1947) veristen taisteluiden kanssa. Näin tehdessään Putin puhuu jatkuvasti historiallisista tapahtumista ja kuvittelee itsensä uudeksi tsaariksi, joka korjaa "kommunistien virheitä", ja legitimoi aggressionsa antifasismina UPA:n vastaisen taistelun perinteen mukaisesti. Tässä käy ilmi, kuinka vähän apua on muodollisesta konfliktinratkaisustrategiasta, joka viime kädessä olettaa toimijoiden yhteisen edun konfliktin ratkaisemisessa ja pidättäytyy ottamasta huomioon monimutkaisia ​​psykohistoriallisia haavoja, vaatimuksia, etuja, haluja ja niin sanotusti. , kompensaatiotoiveet. Putinin psykologian pohdiskelun sijaan meidän pitäisi mieluummin tutkia historiaa, johon hän jatkuvasti vetoaa. Tarkemmin sanottuna meidän on tarkasteltava sekä sitä, kuinka paljon historialliset tapahtumat muokkaavat nykyajan kollektiivisia tunteita ja maailmankatsomuksia, että myös sitä, kuinka paljon valtaa kaipaavat poliitikot ovat valmiita manipuloimaan näitä tunteita ja instrumentalisoimaan näitä maailmankatsomuksia antaakseen poliittiselle legitimiteetille vaikutelman. tavoitteet.

5Jokainen sota luo uusia faktoja. Yksi näistä seikoista on se, että eurooppalaisen pasifismin ääni vaimenee, että siviilikonfliktien hallintaa pidetään huonona, että niitä, jotka ovat pitkään vaatineet eurooppalaista uudelleenaseistusta, kuullaan paljon enemmän [toimittajan huomautus: Saksa on jo ryhtynyt toimiin ja luvannut 100 miljardia euroa lisää sotilasmenoja]. Näemme, että tämä sokea refleksi taistella vastaan ​​on jo tarttunut jopa rauhanryhmittymään kuuluviin ihmisiin. Putinin väitettä, jonka mukaan hänellä ei ollut vaihtoehtoa – tyypillinen kaikkien sodanlietsojien lausunto – ei pidä käyttää päinvastaista. Päinvastoin, me uskomme siihen rauhan loppu ei saa olla rauhanpolitiikan loppu, kuten saksalaisen rauhantutkimusyhteisön lausunnossa esitetään. Ensimmäinen asia, joka pitäisi tehdä selväksi, on se, että on olemassa mielekkäitä rauhanomaisia ​​vaihtoehtoja, vaikka niiden ei voida odottaa lopettavan väkivaltaa lyhyellä aikavälillä ja korjaavan tehdyt vääryydet.

6 Venäjän hyökkäys on kiellettävä kaikissa kansainvälisissä elimissä, YK:sta alkaen. YK:n yleiskokouksen hätäistunto on tärkeä moraalinen auktoriteetti, mutta kansainvälisiä instituutioita on monia. Tämä konflikti ei myöskään ole vain valtion johtajien välinen konflikti, vaan myös yhteiskuntien välinen konflikti. On tärkeää, miten yleinen mielipide ajattelee – myös Venäjällä. Poliittisten puolueiden ja kansalaisjärjestöjen tulee torjua hyökkäys, mutta samalla pitää yhteyttä Venäjän järjestöihin ja instituutioihin, vaikka tiedettäisiin kuinka vähän liikkumavaraa niillä on.

7Jokainen kärjistyvä konflikti, ja erityisesti sota, johtaa monimutkaisen ajattelun luopumiseen yksinkertaistamisen ja selkeiden mielikuvien ystävistä ja vihollisista hyväksi. Sitä vastoin meidän on vaadittava tämän konfliktin koko historian ja dynamiikan valaisemista, mikä usein tarkoittaa keskittymistä joko-tai-, vaan molemmat-että-asioihin. Siksi Venäjän hyökkäys on tuomittava ja samalla myönnettävä Venäjän "oikeutetut turvallisuusetuja", jotka voidaan kuitenkin konkretisoida vasta vuoropuhelussa vastapuolen kanssa ja toteuttaa rauhanomaisin keinoin. On tuettava (länsistä) diplomaattista tuomitsemista ja Venäjän vastaisia ​​taloudellisia pakotteita ja samalla kritisoitava sitä, että myös länsi on antanut konfliktin kärjistyä.

8Konfliktia verrataan usein kylmään sotaan. Juuri yritettäessä päästä yli kylmän sodan umpikujasta ja "turvaloukusta" kehitettiin sellaisia ​​välineitä kuin aserajoitukset ja kollektiivinen turvallisuusjärjestelmä (turvallisuus ilman pelotteita). Tällaisten välineiden oli tarkoitus ottaa huomioon kaikkien osapuolten tarpeet, vähentää jännitteitä ja johtaa yleiseen aseistuksen vähenemiseen. Tämä pidättymisprosessi johti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi (ETYJ) ja lopulta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) perustaminen. Nyt tilanne on paljon monimutkaisempi – mutta pitkällä aikavälillä ei ole muuta keinoa kuin käyttää näitä instrumentteja uudelleen.  

9Emme saa uskoa, että Putinin sotilaallinen menestys turvaa hänen valtansa pysyvästi. On totta, että taloudellisilla pakotteilla on moraalisesta tehtävästään huolimatta vain vähän vaikutusta reaalipoliittisesti, varsinkin kun Venäjän sotaarkku on paljon paremmin täytetty kuin se oli Krimin valloittaessa vuonna 2014, ja heidän liittonsa Kiinan kanssa on myös tiivistynyt paljon. . Tästä huolimatta tämän uuden sodan epäoikeudenmukaisuus on moraalinen konkurssin julistus, joka pitkällä aikavälillä heikentää Putinin vallan legitiimiyttä myös Venäjän väestön silmissä. Tämän eteen meidän on työskenneltävä.

10Siksi länsimaisten aseiden sijaan tarvitaan länsimainen rauhanaloite. On vaikea uskoa, että molemmat osapuolet selviävät katastrofista ilman välittäjää. Tämä aloite voi tulla puolueettomista valtioista Itävallasta, Suomesta, Ruotsista ja Irlannista. Sen on tarjottava molemmille osapuolille näkökulma turvallisuuteen, taloudellisiin ja "moraalisiin" termeihin. Kaikkien osapuolten ihmisarvoa on kunnioitettava. Tämä on tietysti erittäin vaikea tehtävä kiihkeän taistelun vuoksi. Yleiseurooppalaiseen rauhan- ja turvallisuusarkkitehtuuriin, johon kuuluu myös Venäjä, on pyrittävä – mitä rikollisesti laiminlyötiin vuoden 1989 jälkeen. Täällä myös lännen on harjoitettava itsekritiikkiä. Turvallisuutta ja vaurautta ei voida saavuttaa toisiaan vastaan, vain toistensa kanssa. Yhteinen turvallisuus on ymmärrettävä ihmisten turvallisuutena.

Uuden kilpavarustelun sijaan tarvitsemme aseistariisuntaa, jotta voimme kerätä voimia yhteisiin toimiin ilmastokatastrofin pysäyttämiseksi ja pandemian hallitsemiseksi. Meillä on yhteisiä ongelmia, voimme voittaa ne vain yhdessä. Kuten Dalai Lama sanoo lausunnossaan Ukrainan sodasta: ”Maailmamme on tullut niin riippuvaiseksi toisistaan, että kahden maan välinen väkivaltainen konflikti vaikuttaa väistämättä muuhun maailmaan. Sota on vanhentunut – väkivallattomuus on ainoa tapa. Meidän on kehitettävä tunne ihmiskunnan ykseydestä pitämällä muita ihmisiä veljinä ja sisariana. Näin rakennamme rauhallisemman maailman” (Hindustan Times, 28).

*Professori (ret.) Werner Wintersteiner, Ph.D., pitkäaikainen Global Campaign for Peace Educationin avustaja, on itävaltalainen rauhantutkija ja rauhankouluttaja.